Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Joulun alla alkaa tapahtua!

Hei taas kaikille, miten ihanilla SiMasuillani on mennyt lähiaikoina? Sirkku on täällä taas parempana kuin koskaan ennen. Joulukuu lähestyy hurjaa vauhtia ja meillä ollaankin päästy jo oikein joulun tuhkeisiin fiiliksiin. Matias ripusti innostuneena joulusukkansa oveensa ja kaikki perheessä odottavat jännittyneinä joulupukin saapumista. Meidän Ansku-Banskulla on pian synttärit, joten joulukuu onkin Mattiloilla oikea juhlakausi, fanfaari! Suunnittelen ihanalle Banskutytölleni banaanikeikauskakkua modernilla twistillä, kuohkealla kermaytimellä, joka on kostutettu parhaimmalla säilykepunajuurien muhkealla nesteellä. Kiitos Riitalle tästä ihanasta vinkistä, sillä saa kakkuun kuin kakkuun onnistunutta punertavaa väriä ja maanläheistä makukokemusta ja aromia. Ansku on hyvin innoissaan synttäreistään, onhan hän täyttämässä jo 7 kokonaista vuotta! :) Hyvää ennen aikaista syntymäpäivää ihanalle pikkuprinsessalleni, oi armas Anskuni! Ole aina oma Banskuni! Olen kehitellyt uutta jouluaiheista run

Simpsonit-arvostelupostaus

Hei taas, rakkaat lukijani, olen palannut pieneltä aivolomaltani Kanariasta parempana kuin koskaan! Olen nyt päättänyt kirjoittaa Simpsoneista arvostelupostauksen, koska niitä tulee usein katseltua isäpapan kanssa iltaisin. Aloitetaanpa päähenkilöistä, tuosta keltaisesta, toistaan omituisemmasta väkijoukosta, joka saa minun pääni pyörälle ajoittain. Milloin Homer keksii aikakoneen, milloin Bart jää kiinni huumeista, milloin Lisa voittaa Nobel-palkinnon, milloin Marge valittaa euron jäätelötuuteista, milloin Maggie sekoilee jne. On omituista sakkia, sanonpahan vaan! Muistuttaa hieman omasta perheestä, heh heh. Ei vaan, olipas huono vitsi. Nimittäin: Simpsonit ovat väkivaltaisia, huonosti kasvatettuja, surkeaan elämäntyyliin tottuneita vässyköitä, jotka joutuvat kestämään jonkun puolikuolleen vanhan äijänkäppänän iänikuisia sotatarinoita tantereelta, jota kukaan ei halua kuulla - Helvetinkalatkin pyörisivät haudoissaan! Ja mitä tuleekaan heidän ulkonäkööön: huh heijakkaa! Homer on keski-

Suvituulen arjen tuulet puhaltavat jälleen!

Hei ihanat lukijani, olen suorastaan kahlannut teidän ihanissa kommenteissa sähköpostissani ja postilaatikossani. Olette maailman ihanimmat lukijat, ja tahdon jakaa teidän kanssa uuden reseptini, jonka julkaisen tulevina päivinä. Teistä monet ovat varmasti odottaneet julkean mulkeaa sekä tuhkeaa Halloween-postaustani, joten tässä se nyt olisi! Paljastan nyt maailman ihanimman yllätyksen teille: omistan teille uusimman Halloween-aiheisen runokappaleeni, jonka nimesin "Tuulahdus, uulahdus", joka menee näin:  Tuulahdus pelkoa Uulahdus rakkautta Luurankojen luut rapistuu, ruostuu ja nahistuu Miespoloinen nurkassa ahdistuu "Ne sairauttaan kaihtaa", punaiset silmät omistava pöllö huutaa Vielä kerran nainen luutaa, suorastaan ahdingossaan muutaa Päät kääntyvät olkien yli ja niskat raksahtelevat Et taida olla se oikea minulle, pikku pirulainen Punakasvoinen poika itkee Minä jään yksin, yksin, yksin, yksin Itkuun parahdan  Ja havahdan Missä olen?

NETTISIVUSTO AVATTU!

Hei vaan kaikille SiMasuille! Olette kaikki tervetulleet nettisivujeni avajaisiin! Sieltä pääsette tutustumaan hieman enemmän minuun ja elämääni. Kirjoittelen sinne paljon harvemmin kuin blogiini, koska nettisivustoni on tarkoitettu julkistuksille, tiedon hakemiselle ja muille hieman virallisemmille jutuille. Sieltä saa tietoa mm. kakkupalveluista, esikoisteoksestani, minusta ja mietteistäni. Nettisivut auttavat kaikkia lukijoitani ja minua löytämään tietoa helpommin ja nopeammasta paikasta, nuo Bloggerin tunnisteet eivät ole se mikään helpoin vaihtoehto. Kiitos kaikille jotka ovat kannustaneet minua alusta saakka. Nyt nettisivujeni avajaisten vuoksi olen päättänyt laittaa täytekakut -10% alennukseen, jota pääsee hyödyntämään "Kakkupalvelu"-osiosta. Kirjoita johonkin kohtaan tilaukseesi sana "avajaiset17" niin saat automaattisen alennuksen tilauksestasi!  LINKKI NETTISIVULLE  <- tervetuloa!

Joulun odottelua + Jännittäviä uutisia liittyen kakkupalveluun

Heippa taas rakkaat joulutonttuni, olette ihania ja arvokkaita jokainen juuri tuollaisena kuin olette! Ihanaa joulun odotusta kaikille sitä kovasti odottaville, meillä muksut jo näin lokakuun keskivaiheilla alkoivat leipomaan pipareita. Joukokin jo puhui vähän joulun säätilasta ja mietti, että milloinkas sitten se joulukuusi hankitaan. Jouko esiintyy meillä joulupukkina tänä vuonna neljättä vuotta peräjälkeen, koska hänen isäpuolensa ei voi enää tulla jouluisin kylään Afrikan ja Suomen etäisyyden vuoksi. Jouko on ollut todella tomera talvisiivousten kanssa ja sanoikin, että tänään aletaan suunnittelemaan joulun aikaista siivousurakkaa. Koko joukko oli siitä hyvin innoissaan. Bruno-heppamme on kasvanut todella hyvään tahtiin ja onkin jo todella ponteva poika. Minulta tilattiin jouluaiheinen runo koulun uusiin kirjapainoksiin. Minä mielelläni otin tämän haasteen vastaan ja olen ollut todella kiitollinen, että juuri minun runojani on jo tuhansissa eri kirjoissa ympäri Suomen kouluja. Ol

~* ELOKUVA-ARVOSTELU: Poutapilviä ja lihapullakuuroja 2 *~

Hei taas rakkaat lukijani, Sirkku taas täällä sorvin ääressä! Nyt onkin vuorossa erikoispostaus, jota ette varmasti osanneet odottaa. Eli TODELLA paljon pyydetty elokuva-arvostelupostaus. Muistakaahan, että toisten kirjoittamia arvosteluita ei saa käyttää koulutöissä. Minulle on nimittäin tultu kertomaan monia kertoja, että joku lapsi/nuori on käyttänyt minun luomiani kirjoituksia aineina ja opettajat ovat sitten löytäneet ne netistä helposti. Älkää siis käyttäkö niitä, kiitos! Opettajanne tulevat kuitenkin ne löytämään netin syövereistä. Sirkku kuittaa, älä kuitenkaan huikkaa! Poutapilviä ja lihapullakuuroja elokuvan jatko-osa jatkui samoista asetelmista mihin jäätiin ensimmäisessä elokuvassa. Vieläkin ratkaistiin tämän omituisen ruokalaitteen saloja ja muuta siihen liittyvää seikkailua. Seikkailumateriaalia oli elokuvassa mielestäni ehkä hieman liikaakin, mutta päähenkilöt olivat oikein onnistuneet omaan makuuni. Flint Lockwoodin ja Sam Sparksin yhteistyö onnistui, mutta se koki mu

Illan hullu kimara

Hei rakkaat lukijani, kuten viime postauksessa kerroin, Joukon ja minun elämääni värittää tällä hetkellä suuri vauvakuume. Olen jännityksissäni ostanut muutaman todella luotettavan testin, enkä malta odottaa päästä tekemään niitä. Olemme sopineet Joukahaisprinssini kanssa että teemme testit illalla yhdessä kun hän tulee töistä. Jännitys tiivistyy ja H-hetki lähestyy! Voisin todeta tähän nuorekkaan ilmaisun: OMG! Niin kuin meidän Matias aina sanoo. Kerroin eilen perheen muksuille että olemme yrittämässä saada uutta lasta perheeseemme, tähän Matias sanoi: "Voi ei, ei kai taas, mutsi siis pliis". Voi noita nuoria, kuitenkin Matias tulee heti synnytyksen jälkeen halimaan ja sanomaan ettei tarkoittanut noita pahoja sanojaan, ja että vauva on maailman kaunein ja ihanin. Matias onkin tuollainen murkku, että kaikkea tulee sanottua koska kapinahenki on niin vahvana läsnä ja angsti vaivaa. Ansku-Banskuni tokaisi, että: "Minähän olen teidän vauva!" Koko perhe räkänauroi tälle

Pienet jalat, tuhkeat mahat

Kuva
Heippa taas ihanille lukijoilleni, olette olleet todella aktiivisia lähiaikoina, sähköpostiini ja postilaatikkooni on suorastaan lennellyt postia ihan jatkuvasti! Kiitos kaikista piirustuksista, kirjeistä, kysymyksistä, kehuista yms., olette superihania ja merkitsette minulle kaikkea! Minulla on ollut teille jo jonkin aikaa jännittäviä uutisia. Olemme Joukon kanssa sopineet asiat ja olemme alkaneet jutella todella mielenkiintoisesta aiheesta: lapsista. Rakastamme pieniä vekaroitamme yli kaiken ja olemme miettineet vielä yhden lapsen lisäystä Mattiloiden perheeseen. Olen hieman aavistellut olevani raskaana jo hetken aikaa, mutta huomenna siihen pitäisi tulla selvyys. Jouko otti asian vastaan riemulla ja lapsi onkin suunniteltu ja toivottu. Vauvakuumeen parissa olenkin tehnyt pari runoa aihepiriistä, joten tässä ne tulevatkin: Äidin syli Armaan syli on kuin partaterä Viiltävä ja armelias, auttava ja pyytävä Sitä sopii kutittaa silloin tällöin, mutta sille on annettava myös aik

Syksyn taikaa

Heippa taas kaikille faneilleni! Anteeksi kun olen ollut poissa ihanasta blogistani, minulla on vain ollut niin kova kiire uusien projektieni kanssa. Olen tehnyt hirveän määrän kakkuja ja muita herkkuja, pääsin uuteen todella valloittavaan ja värikkääseen kakkulehteen uutena tulokkaana sekä meille tuli taas uusi perheenjäsen: kukko, jolle annettiin hauskanveikeä nimi Hans Halgersson, lyhyemmin Haisuli. Kyllä Joukoa nauratti kun kuuli tämän hassulin nimen ensi kertaa, meinasi kahvit mennä suoraan lattialle. :) Niin ja minulla oli kesäksi suunnitteilla suurikokoinen Meet&Greet -tapahtuma, mutta en ehtinyt järjestämään aikaa sille, kun minulla oli muutamia suuria tapahtumia kalenterissani. Nyt on sen aika! Meet&Greetistä tulette kuulemaan lähiaikoina uutisia, vink vink. ;) On ihanan valloittavaa kun syksy saapui. Se saa joka vuosi kerta kerralta runosuoneni uuteen hurmoon, enemmän intohimoiseksi ja voimakkaaksi. Syksy saa minut tuntemaan asioita, mitä en muina vuodenaikoina tunn

Kakkupalveluiden huima suosio! + viivästymisuutisia

Kuva
Kesäiset terveiset ihanille lukijoilleni! Aurinko on paistanut meille Suomessa todella antoisasti viime aikoina paria viime päivää lukuunottamatta. Joku lukijoistani laittoi minulle sähköpostiin pyynnön esitellä hieman kakkupalveluitani ja leipomistaitojani. Ajattelin että miksipäs ei! Lähiaikoina on tullut tehtyä etenkin rippi- ja hääkakkuja, pikkuleivonnaisia illan istujaisiin ja kesäsynttäreille naposteltavia sekä suurempiakin kakkuprojekteja. Muistakaahan rakkaat lukijani, että aikani ei riitä kaikkiin leivoksiin. Olen saanut niin älyttömän paljon leivostoiveita erinäisiin tilaisuuksiin, että tällä hetkellä en voi ottaa suurempia tilauksia vastaan. Ilmoitan kun tilanne tasantuu, mutta voin lyödä lukkoon kuitenkin, että 10.8.2017 klo 18 otan taas vastaan kaikenlaisia tilauksia. Kiitos ymmärtäväisyydestänne, ihanuudet! Pitäkää ihana rakkauden täyteinen kesä, rakastakaa toisianne! ♥ Tässä olisi tiramisuleivonnainen cappucino-taideteoksen kera, kiitoksia myös Joukolleni uudesta ka

Päivittelyä kirjan tilanteesta, Joukoon iskenyt ärripurri ja lasten ruoat maistuvat paremmalta kuin aikuisten

Hei rakkaat lukijani! Kirjoittelin vähän aikaa sitten Kaksplus-sivustolle tilanteestani Joukon ja uuden miesystäväni Mikan kanssa, ja ajattelin hieman päivitellä tänne tuntemuksiani tästä tilanteesta. Mutta sitä ennen muistuttelen että kirjani ilmestyy 29.6.2017 eli tasan viikon päästä. Kirjani tulee kantamaan nimeä "Tikapuut Onneen" ja se kertoo parisuhteiden mutkikkaista ongelmista ja niiden selvittämisestä yhteisymmärryksessä. Kirjassa paneudutaan suhteiden selvittämisen lisäksi myös minun sielunmaailmaani ja menneisyyteeni sekä omaan parisuhteeseeni, josta ammennan useat vinkkini ja ohjeeni. Tikapuut Onneen ei ole kuitenkaan pelkkä narsistinen sanakirja, vaan yritän levittää auttavat käteni ympäri Suomen ja ottaa kaikki parisuhdeongelmaiset huostaani. Siksi kirjassa nähdään ongelmista selviytymisen lisäksi myös esimerkiksi rakkausreseptejä, lasten hoitoon liittyviä niksejä, voimaannuttavia motivaatiorunoja ja nuoruuden salat. Myös miehiä on muistettu kirjassani: kerron mi

Gentlemannin raikkaus ja nuoruuden kaipaus

Heippa taas jälleen rakkaat lukijani, Mattiloiden huushollissa on tapahtunut lähiaikoina kaikkea hyvin mielenkiintoista, mihin haluan rakkaat lukijani mukaan. Yön ritarimme Jouko tuttuun tapaan on keksinyt jälleen uuden hullutuksen: keski-iän kriisi. Nyt herralla on mielessä tatuointien hommaaminen ja uusi Harley Davidson on pihassa vaikka miehellä ei ole edes korttia! Huh huh, saisi kyllä minun puolestani lopettaa tuon naurettavan ja lapsellisen itsensä korostamisen ja tällaisen epäilyttävän käyttäytymisen kokonaan ja keskittyisi minuun ja lapsiin. Kas kun ei ole herralla mielessä muut naiset niin kuin tuossa vähän aikaa sitten! Pitää laittaa Jouko kyllä suurennuslasin alle ja erittäin tiiviiseen tarkkailuun. Elämän tuulet ovat puhaltaneet elämääni uuden ystävän, miehen nimeltä Mika.Hänestä on tullut hyvin lyhyessä ajassa minulle oikein sydänystävä, ja sekös Mattilan prätkäjätkää suututtaa. Mika on siis oikea englantilaistyylinen gentlemantti, aito mies isolla M:llä, siis hurmurien

Päivittelyä ja perheen tuulia

Hei kaikki ihanat ihailijat ja lukijani! Minulla on ollut lähiaikoina todella kiireistä mm. lehtihaastatteluiden ja yo-kakkujen leipomisen lomassa, joten en ole ehtinyt kirjoittaa rakkaaseen blogiini pieneen hetkeen. Kuitenkin kaikille lukijoilleni tiedoksi, että uusi kirjani Tikapuut Onneen ilmestyy kesän aikana, tarkemmin kesä-heinäkuun alussa. Maltti on valttia! Olen todella iloinen tästä mahdollisuudesta jakaa runouttani, äitiys- ja ruokavinkkejä, lasten touhuja sekä musiikkihommia arjen kirjon lomassa. Perheelle kuuluu oikein hyvää, mitä nyt Matiaksella oli kuumetta viime viikolla. Jouko on valitettavasti hieman lipsunut dietistä, mutta yrittää kuitenkin parhaansa. Bruno ja pieru-Eemeli ovat kasvaneet paljon ja heistä onkin kehkeytyneet melkoiset ystävykset! Tähän loppuun laitan vielä yhden runon, jota myös kuvataidemaistraatti on ylistänyt: Arjen kirjo Joskus vihainen Pirjo Mullan kaivaa kulta Sullon sukat säkkiin Tip, tap, tip, tap Lapset huutaa Arjen kirjo jatkuu

Lehtien tulvaa!

Kuva
Hei ihanat lukijani, kuten viime postauksessani mainitsin, pääsin Mammaset-lehteen! Sen lisäksi entistä bändiämme, Venomous Riftiä, haastateltiin pienimuotoisesti Poison Magazine -lehteen. Alla on Mammaset-lehden haastattelu. Tämän ihanan yllättävän pläjäyksen jälkeen tulee Poison Magazine -lehden bändihaastattelu. Oli kyllä tosi ihanaa kokoontua yhtyeen kanssa ja keskustella vanhoista ajoista haastattelun muodossa.

Arjen sähinää, pientä ja ilkeää kähinää

Hei rakkaat lukijani! Olen todella innoissani kaikesta, mitä voin jakaa teidän kanssanne. Minua haastateltiin hetki sitten Mammaset-lehteen. Päätoimittaja otti minuun yhteyttä, ja suorastaan vaati haastattelua! Minähän ryhdyin sitten tuumasta toimeen ja aloin valmistautua tähän koitokseen. Jouko ja lapsetkin olivat todella innoissaan toisesta esiintymisestäni lehdessä. Toimittaja kertoi, että artikkelissani keskityttäisiin juurikin blogini tärkeimpiin kulmapalasiin: arjen kirjo, eli elämän huonot ja hyvät kokemukset yhdessä rohkeassa, rehellisessä ja aidossa paketissa. Älkää huoliko, ihanat lukijani, laitan skannatun nettilehtisen teille tänne näkyviin. Olette kaikista ihanimpia ja tärkeimpiä minulle, kiitos siis jälleen kuuluu teille! Ja tietysti minulle, kun tein arjestani näin ihanaa. :) Muihin kuulumisiin kuuluu muun muassa kaksosten kipeänä oleminen, ja pikku "pieru-Eemelimme" hurjan nopea kasvaminen! On meidän pieni karvaturri sitten kasvanut paljon sen taloon tulemis

Runojen ja rakkauden sää

Kuva
Heippa ihanille lukijoilleni, minulta toivottiin erittäin paljon runoja viime runopostauksen vuoksi, joten päätin tänne rakkaan blogini puolelle lisätä muutaman todella rakastetun runokappaleen. Näitä runoja on käytetty muutamassa koulun oppikirjassa ja muissa aineistoissa, joten toivottavasti nautitte. Lisään runojen päätteeksi vielä viralliset arvostelut kyseisistä teoksistani mm. ETG-lehdeltä ja Vielä kerran Kanerva -foorumin päätoimittajalta. Toivon pilkahdus Autuas maa Vailla kantajaa Oi, Äiti Luonto Miten jaksat jokaista meistä harteillasi kantaa Niin monet kerrat olemme sinut pettäneet Pimeyteesi täysin yksin jättäneet Viimeiset soihdut sammuvat Kun tumma väri manalan taivaankaaren kurjuuttaa Hengitä sisään Hengitä ulos Olet elossa vielä Valopilkku Tyttö, olet kuin kynttilä Lepatat huoneessani villinä Verhot aukeavat Huiiiii... Lennät ikkunasta ulos kuin lintu Autan sinua, en voi! Valopilkkuni on hävinnyt maailmasta Hyvästi Tässä

My Night - Joukon ja Sirkun matka tähtiin

Hei kaikille ihanille lukijoilleni, teen tällaisen hauskan ja humoristisen My night -tyylisen postauksen, jossa tarkoituksena on kirjoittaa yöelämän kulusta, ei niinkään päiväsajasta, kuten edeltäjässään My dayssa. Kun tätä ehdotettiin sähköpostiini ihanien lukijoideni toimesta, kiinnostuin heti ideasta, koska olemme Joukon kanssa kunnon yöeläimiä, viekkaita pöllöjä, kun valvomme niin pitkään arkenakin. Syynä on lapset; ainoa kunnollinen aika, jolloin voimme viettää kahdenkeskistä aikaa, on juurikin yö. Jouko ja minä katselimme tuossa yhdeksän aikaan elokuvaa, kun lapset olivat saatu nukkumaan. Illan jännittävänä ja koskettavana elokuvana toimi The Fault in Our Stars eli Tähtiin kirjoitettu virhe, jonka aikana Jouko itki kuin hyeena. Minultakin irtosi muutama kyynel, mutta huomasin, että elokuva oli selvästi tarkoitettu teini-ikäisille. Ei siis täysi fiasko, mutta samaistuminen jäi puuttumaan tämän elokuvan osalta - en minä ainakaan ole mikään syöppi. Söimme elokuvan lomassa hapanke

Runoniekkailua Suvituulen tahtiin

Hei jälleen lukijani, olen vihdoin aktivoitunut blogin puolella, kun kevätkin on jo ovella. Heh, heh, sehän rimmasi, ja sopiikin todella hyvin alkulämmittelyksi Sirkun runotuokiolle. Esittelen siis muutamia aikaansaamiani runoja, jotka tuovat esiin elämän kirjoa blogini tapaan. Elämän suurimmat synnit Laineet liplattavat Lapset kirmaavat Mitä elämä on? Mitä sen sisällä on? Onko se pyöreä, vai vihreä? Vai jopa keltainen? Välillä tuntuu, että se on vihainen Aika-ajoin taas niin herttainen Suljen silmäni ja vaivun horrokseen Onttoa Notre damen talvikellot Klik. Klak. Sanoo kellonsoittajat Suussa supussa löytyy sana Avaimissa kaunihissa piilee varas Valo tulvii sisään Klik. Klak. Tunne-elämä vaivalloista on Sisään käykähän, pakanat Syökäähän ja ruhtinaaks' tulkaahan Klik. Klak. Oodi ruskeasilmäiselle pojalle Oi, ruskeasilmä Sinua olen etsinyt Tuolta kaukaahan olen metsinyt  Oi, ruskeasilmä Poika tuonpuoleisen Olet tullut

Uusille lukijoilleni ♥

Kuva
Hei lukijani, tällä kertaa etenkin uudet lukijani. Olen saanut uskomattoman ja lojaalin lukijakunnan aivan hetkessä, ja uusia lukijoita on kertynyt matkaan järjetön määrä näin lyhyellä aikajänteellä. Täten haluankin toivottaa tulokkaat tervetulleeksi Uusiin Suvituuliin, jossa aivot voidaan heittää narikkaan pieneksi hetkeksi. Täällä voit irtautua arjesta, ja samaistua useisiin arjen epäkohtiin, jotka vievät voimia jokaiselta aikuiselta ja perheelliseltä naiselta - ja miksei vaikka mieheltäkin. Ajattelin siis esitellä itseni, blogini ja tukijoukkoni, että kaikki uudetkin lukijani voisivat nauttia sanomasta enemmän.  PERHE Kaksoset Sohvi-Tuuli Annikki & Albert Jouko Daniel , s. 3.9.2016 Anni-Vilhelmiina , s. 7.12.2010 Matias Rubert , s. 10.8.2002 Menimme naimisiin Jouko Aleksanteri Mattilan kanssa 1.7.2003, vietimme oikein ihanat kesähäät, joita muistelen vieläkin lämmöllä. Jouko on syntynyt 4.4.1983, joka tekee hänestä 4 vuotta nuoremman kuin itsestäni. Alussa se oli

* Elokuva-arvostelu * Twilight - Houkutus

Hei taas lukijani! Tänään arvostelen Twilight -elokuvasarjan ensimmäisen osan, Houkutuksen. Ajattelin tehdä arvostelun elokuvan muodossa ja sen pohjalta, koska Jouko halusi viettää kahdenkeskistä aikaa kanssani. Tämän innoittamana hän lainasi kyseisen elokuvan R-kioskilta ja toi samalla voinsilmäpopcorneja. Elokuva oli juonteltaan todella lattea, eikä tyydyttänyt laajaa mieltymystäni trillereitä kohtaan. Twilight ei siis ollut lajityypilleen ominainen elokuva, vaan sisälsi myös yliluonnollisia voimia, joka ei tuntunut omalta. Elokuvan kuitenkin pelasti kahden päähenkilön välinen, jopa sähköinen, suhde. Kyseenomainen suhde ei ollut tavanomainen, mutta kuitenkin uskottava; 17-vuotias teini-ikäinen tyttö ei suostu olemaan isänsä holhottava, vaan itsenäisesti päättää elämänsä tiet. Roolitukset osuivat aivan nappiin; Bella toimi erinomaisesti roolissaan olla rämäpäinen poikatyttö, joka rakastuu palavasti vampyyripoikaan, Edwardiin. Edward puolestaan oli yllättävä hahmo näinkin väkivalt

Miau! Vuh! Bää! Ihahahaa!

Keväiset terveiset kaikille lukijoilleni Mattiloiden residenssistä! Olen ollut erittäin kiireinen uuden kakkupalveluni kanssa, ja siitä johtuen en ole ehtinyt tänne rakkaan blogini puolelle mitään kirjoittamaan. Työn alla on valtavasti kakkuja; kymmeniä kakku- ja kahvipöytäherkkutilauksia ylioppilasjuhliin ympäri Suomea, sekä muutamia synttäri-, hää-, hautajais- ja vauvakutsukakkuja. Pian on kulunut kuukausi kakkupalveluni avautumisesta, ja siksi halusinkin muistella tätä lyhyttä, mutta mielenkiintoista aikaa elämässäni. Kakkujen parissa on ollut oikein miellyttävä työskennellä - on aivan ihanaa ystävystyä ihmisten kanssa, jotka jakavat saman intohimon kakkuja kohtaan! Olen saanut ihania palautteita asiakkailtani, ja olen niistä loputtoman kiitollinen, ja siksi jaksan työstää entistä maistuvampia ja esteettisesti upeampia luomuksia päivästä toiseen. On tullut myös hassuja kakkutilauksia, kuten polttareille suunnattuja hieman rivompia kakkuja, joita en tässä sano, kun blogiani lukee p

UUTUUS! Suvituulen kakkupalvelut

Heippa, nyt puhaltaa jälleen uudet Suvituulet! Uutuutena blogiini esittelen kakkupalvelut, joka ottaa vastaan tilauksia 5.4.2017 alkaen. Olen käynyt restonomikoulutuksen erinomaisin arvosanoin, ja minulla on yli 30 vuoden kiinnostus ja harjoittuneisuus kokkauksen, leivonnan ja elintarvikekäsittelyn alalla. Olen työskennellyt korkeasti arvostetussa ranskalais-suomalaisessa leipomossa ja viettänyt Italiassa vuoden työssäoppijana neljän tähden ristorantessa , josta sain myös erittäin kiitettävät palautteet. Italiassa ollessani kävin Bengio Vircciocen suklaan käsittelykurssin, jossa opin poikkeuksellisen tavan temperoida suklaata, tavat tehdä sitä alusta alkaen itse ja taitoni kamppailla sen monimuotoisen koostumuksen kanssa haravoitui. Suomessa olen käynyt jokaisen lähialueellani järjestettävän kakkuseminaarin ja -kurssin. Kakkutaide on kiinnostanut minua vuosien ajan, ja olen seurannut sosiaalista mediaa hyvin tiivisti. Kakun hinta voi vaihdella 20-200 euroon. Ensisijaisesti tavallise

Heppailua tyttöjen tahtiin ja Joukon superdietin edistyminen!

Heippa ihanat lukijani, Sirkku täällä taas sorvin ääressä! Anni-Vilhelmiina on ollut innoissaan Bruno-hepan saapumisesta, ja odottaa innolla, että pienoinen kasvaa tarpeeksi isoksi, että hänellä voisi ratsastaa. Anni tarjoaa hepalle minun tekemääni saksalaisista viljayhdistelmistä saostettua apetta ja porkkanoita. Joukokin on ollut luultua iloisempi Brunon saapumisesta, ja onkin innostunut kunnostamaan sille hienoa karsinaa. Hän jatkuvasti etsii internetistä hevoselle huokeaa muonaa ja ratsastustarvikkeita. Anni askarteli koulussa käsityötunnilla Brunolle ihanan vaaleanpunaisen rusetin, johon Jouko kommentoi, että eikös pinkki ole tyttöjen väri. Anni, omana reippaana itsenään, vastasi, että onhan sinullakin pömppö maha, vaikket ole raskaana. Koko perhe naurettiin räkäisesti sille koko ilta, ja Jouko vaikutti hieman loukkaantuneelta. Leivottiin sille sitten terveellisiä diettikeksejä, ja hän kuulemma juoksi jo 5 kilometria, josta olimme hyvin ylpeitä. Illalla sitten annoin omalle atleet

Ihahaa! + Joukon elämän tuulet

Hei taas lukijani, minulla on syntynyt taas aivan järjettömän suuri bloggausinto, jonka vuoksi kirjoittelen taas kuulumisiani. Jouko on ollut niin ihanaa poikaa tässä eilisestä lähtien, kun on luvannut alkaa urheilemaan ja käymään salilla, syömään paremmin sekä huolehtimaan paremmin lapsistamme. Ensi töikseen hän juoksi kuntosalille asti. Sinne päästessään hän oli sanojensa mukaan jo lopen uupunut, jonka jälkeen hän teki pikkuisen treenin. Treeniin kuului vatsalihasten tekoa ja juoksua kymmenen minuuttia juoksumatolla. Kyllä se siitä lähtee, olen jo niin ylpeä miehestäni! Tein Joukolle terveellisen ruoan: avokaadolla höystettyä broilerin fileesuikaleita bataattimuusilla ja puolukkahillolla. Ruoan lisänä oli hyvä ja maukas sitruunamehulla rikastettu fetajuustosalaatti kanapalasilla. Oli kuulemma todella hyvää, itsekin maistoin ja kyllähän se ihan Suvituulenkin odotukset ylitti.  Kävimme viime viikolla katsomassa tuttuni vastasyntyneitä varsoja, ja Anni-Vilhelmiina on siitä lähtien ha

Tiivis ja ohut ruoka-arvostelupostaus

Kuva
Heippa vaan, ryhdyinkin ihanista uusista resepteistäni inspiroituneena kirjoittelemaan lisää ruoka-aiheisia postauksia. Tänään valinnan kohteeksi joutui McDonald's-ketjun Big Mac -ateria. Sämpylät maistuivat tyypillisiltä pikaruokasämpylöiltä - ei mitään erityistä kehumista. Pihvit olivat kuivia, ja "taskulämpöisiä", mutta tyydyttivät kuitenkin ruoanhimoni. Majoneesi kuitenkin yllätti: se oli todella maukasta, juoksevaa ja sopi ruokaan täydellisesti. Se tasapainotti hampurilaisen kuivuutta, ja sai BKT-asteikkoni noususuhdanteeseen, heh heh! Lapsien kommentit hampurilaisten makuun olivat seuraavanlaiset: "Oli tosi nannaa!" ja "Suolakurkut olivat toti pahoja, mutta muuten oli toti hyvää!" Ovatpa he ihania, oikeita Suvi-äitin silmäteriä. :) Jouko ei saanut sanaa suustaan, kun oli purilainen jo syöty, oikea ahmatti! Myöhemmin hän otti kuitenkin kantaa, ja sanoi, että "Maittavaa mättöä oli, rouvaseni". Joukon puheessa löytyy niin junttiuttakin, ku

Uuden ulkoasun ylistystä ja kodin remppaa!

Heippa taas ihanat lukijani, Jouko on laittanut hihat heilumaan kodin - etenkin keittiön - parissa. Keittiöstämme löytyy uusi keraaminen liesi, integroitava liesituuletin ja jääkappipakastin! Olen niin ylpeä ihanasta Joukoliinistani, että pyöräytin makean ja eksoottisen mangoananas-crème brûlée-leivoksen ja nopeat, mutta sitäkin herkullisemmat, Suvituulen granitoidut kahvikeksit sitruunawasabitahnalla. Laitan alle ohjeen näihin herkullisiin leivoksiin, jotka suorastaan vievät kielen ja sydämen mennessään! Uuden blogin ulkoasun ja tulevan bannerin ansiosta teen myös lyhyehkön William Shakespearen Hamlet-näytelmästä arvostelun, koska sain sen juuri luettua. Hamletissa paneudutaan Tanskan kruununperillisten todellisiin ongelmiin. Kirjassa kuvataan hienosti rakastumisen uuvuttavaa tunnetta, vallan aiheuttamaa sokeutta ja ihmisen välisiä ongelmia ja jännitettä. Etenkin sosiaalisten suhteiden herkkä kohtaaminen oli oivaltavaa, koska 2000-luvunkin ihminen voi samaistua niihin. Päätä pahkaa