Simpsonit-arvostelupostaus
Hei taas, rakkaat lukijani, olen palannut pieneltä aivolomaltani Kanariasta parempana kuin koskaan! Olen nyt päättänyt kirjoittaa Simpsoneista arvostelupostauksen, koska niitä tulee usein katseltua isäpapan kanssa iltaisin. Aloitetaanpa päähenkilöistä, tuosta keltaisesta, toistaan omituisemmasta väkijoukosta, joka saa minun pääni pyörälle ajoittain. Milloin Homer keksii aikakoneen, milloin Bart jää kiinni huumeista, milloin Lisa voittaa Nobel-palkinnon, milloin Marge valittaa euron jäätelötuuteista, milloin Maggie sekoilee jne. On omituista sakkia, sanonpahan vaan! Muistuttaa hieman omasta perheestä, heh heh. Ei vaan, olipas huono vitsi. Nimittäin: Simpsonit ovat väkivaltaisia, huonosti kasvatettuja, surkeaan elämäntyyliin tottuneita vässyköitä, jotka joutuvat kestämään jonkun puolikuolleen vanhan äijänkäppänän iänikuisia sotatarinoita tantereelta, jota kukaan ei halua kuulla - Helvetinkalatkin pyörisivät haudoissaan! Ja mitä tuleekaan heidän ulkonäkööön: huh heijakkaa! Homer on keski-ikäistyvä työtön kalju, joka juopottelee päivät pitkät. Hän on luonteeltaan saapastakin tyhmempi sovinisti, joka käyttää naisia hyväkseen opportunistin tavoin. Marge on likainen vanha nainen, joka ei osaa pitää itsestään minkäänlaista huolta, saatika sitten lapsistaan. Mikä ihme hänen hiuksiaankin vaivaa, kun ne nuorena olivat normaalit, mutta nykyään ne ovat siniset ja Frankensteinmaiset? Ja Lisa! Hänellähän on kaktus hiuksinaan, huoh. Samoin Bartilla sekä Maggiella. Kaikki myös pitävät päivästä toiseen samoja vaatteita, joka huolestuttaa minua äitinä, lapsena ja siskona. Pidän tosin heidän naapuristaan kovin, siitä Flandersista. Siinä vasta oikea uros, mies minun makuuni! Hänen vaimonsa tosin on kovin kyllästyttävä, toivoisin että hänet poistettaisiin ikuisesti sarjasta, että minun ei tarvitsisi kuulla tästä omituisesta naisesta enää.
Springfieldin poliisivoimat ovat myös yksi naurettavuuden keskipiste. Wiggum on oikeastaan Piggum niin kuin sarjassa vitsaillaan, olen kyllä ihan samaa mieltä. Vaikka hänen on tarkoitus olla sarkastinen neulanpisto amerikkalaisten poliisien lihavuudelle ja donitsifetissille, on tässä menty kyllä todella metsään. Eivät kaikki ihmiset koko syrjäkaupungissa voi olla niin tyhmiä, että eivät ymmärrä tavallisia esimerkiksi liikennemerkkejä tai -sääntöjä. Ja Sideshow Bob on surkein, mutta seksikkäin, hahmo kaikista tässä sarjassa koskaan esiintyneistä. Oikea ihana mies, jolla on edes hiukkasen maskuliinisuutta ja älykkyyttä päässään, vaikkei aina suunitelmassa onnistukaan. Pieni huono puoli tässäkin hahmossa on: hän on kylmäverinen murhaaja, joka on oikeastaan vain ihan okei verrattuna näiden muiden hahmojen suuriin oksettavuuksiin. Se pelle myös on tosi epäonnistunut elämässään, eikä oikeastaan tee mitään hyvää tämän sarjan imagolle. Koko kaupunki on suurta pelleilyä tv-ohjelmia lukuunottamatta. Tikku ja Takku -sarja on todella onnistunut ja hauska pikku väkivaltapläjäys, jolle kaikki hahmot nauravat poikkeuksetta. Ainoa helpotus tämän puolituntisen helvetin aikana. Se suorastaan pistää naurulihakset toimintaan, kun pikkuisen saa nauraa tällaisellekin hauskuudelle. Näissä on arvotkin kohdillaan, sillä kyseessä on tuhansia, jopa miljoonia vuosia, vanha kissa ja hiiritappelu. Hauska tapa ottaa mukaan historiaa ja ripaus muhkeaa kakkua!
Jaksotkin ovat täysin sisällöttömiä, yleensä vain äitiruikuttajapoika-Skinner pelkää maailmanmenoa ja suurta teknologiavallankumousta. Kaikki hahmot pilkkaavat jotain tiettyä maata tai kulttuuria aina jollain tavalla. Simpsonit ovat täydellinen esimerkki amerikkalaisuudesta: tyhmyys ja läskeys korostuvat hyvin. Apu on täydellinen esimerkki intialaisuudesta ja hän yrittää esittää myöskin tyhmää, pakonomaista hullua sekä huijaria. Huh huh, tätäkö te ajattelette intialaisista? Fat Tony yrittää olla suuri mafiakiho ja onnistuu aina aikeissaan. Hänessä on selvästi piirteitä tyypillisestä mafioososta, joka saa minut kiehumaan raivosta, tämähän on rasismia! Willie taas periaatteessa pitää koko ala-astetta pystyssä yksinään, mutta häntä vain suututetaan skottilaisen perimänsä vuoksi. Willien skottilainen asenne ja aksentti ovat hyvin onnistuneita, mutta hieman ylitsevuotavia ja loukkaavia. Joka kerta kun Willie ilmestyy ruutuun, hänen silmänsä huutavat: "Minuun sattuu! Auttakaa!" Hän on kuitenkin niin korski ja rohkea kaveri, että lapset saavat hänet korkeintaan vihastumaan.
Springfield on iso tyhmä läjä pilaantunutta suklaakakkua, josta kukaan ei halua palasta. Annan arvosanan 9.5/10, sillä olen hyvä aistimaan eroottisuutta ja tässä sarjassa sitä kyllä riitti. Kiitos kaikille taas kerran, arvostelen taas pian uusia sarjoja, elokuvia ja kirjoja yms! Olette ihania! Kiitos erityisesti ihanalle Jaanalle, joka kirjoitti minulle kirjeen raskaasta elämänvaiheestaan lasten ja eron keskellä, olet ajatuksissani. Seuraaviin kirjoituksiin. :) Sirkku kuittaa!
Springfieldin poliisivoimat ovat myös yksi naurettavuuden keskipiste. Wiggum on oikeastaan Piggum niin kuin sarjassa vitsaillaan, olen kyllä ihan samaa mieltä. Vaikka hänen on tarkoitus olla sarkastinen neulanpisto amerikkalaisten poliisien lihavuudelle ja donitsifetissille, on tässä menty kyllä todella metsään. Eivät kaikki ihmiset koko syrjäkaupungissa voi olla niin tyhmiä, että eivät ymmärrä tavallisia esimerkiksi liikennemerkkejä tai -sääntöjä. Ja Sideshow Bob on surkein, mutta seksikkäin, hahmo kaikista tässä sarjassa koskaan esiintyneistä. Oikea ihana mies, jolla on edes hiukkasen maskuliinisuutta ja älykkyyttä päässään, vaikkei aina suunitelmassa onnistukaan. Pieni huono puoli tässäkin hahmossa on: hän on kylmäverinen murhaaja, joka on oikeastaan vain ihan okei verrattuna näiden muiden hahmojen suuriin oksettavuuksiin. Se pelle myös on tosi epäonnistunut elämässään, eikä oikeastaan tee mitään hyvää tämän sarjan imagolle. Koko kaupunki on suurta pelleilyä tv-ohjelmia lukuunottamatta. Tikku ja Takku -sarja on todella onnistunut ja hauska pikku väkivaltapläjäys, jolle kaikki hahmot nauravat poikkeuksetta. Ainoa helpotus tämän puolituntisen helvetin aikana. Se suorastaan pistää naurulihakset toimintaan, kun pikkuisen saa nauraa tällaisellekin hauskuudelle. Näissä on arvotkin kohdillaan, sillä kyseessä on tuhansia, jopa miljoonia vuosia, vanha kissa ja hiiritappelu. Hauska tapa ottaa mukaan historiaa ja ripaus muhkeaa kakkua!
Jaksotkin ovat täysin sisällöttömiä, yleensä vain äitiruikuttajapoika-Skinner pelkää maailmanmenoa ja suurta teknologiavallankumousta. Kaikki hahmot pilkkaavat jotain tiettyä maata tai kulttuuria aina jollain tavalla. Simpsonit ovat täydellinen esimerkki amerikkalaisuudesta: tyhmyys ja läskeys korostuvat hyvin. Apu on täydellinen esimerkki intialaisuudesta ja hän yrittää esittää myöskin tyhmää, pakonomaista hullua sekä huijaria. Huh huh, tätäkö te ajattelette intialaisista? Fat Tony yrittää olla suuri mafiakiho ja onnistuu aina aikeissaan. Hänessä on selvästi piirteitä tyypillisestä mafioososta, joka saa minut kiehumaan raivosta, tämähän on rasismia! Willie taas periaatteessa pitää koko ala-astetta pystyssä yksinään, mutta häntä vain suututetaan skottilaisen perimänsä vuoksi. Willien skottilainen asenne ja aksentti ovat hyvin onnistuneita, mutta hieman ylitsevuotavia ja loukkaavia. Joka kerta kun Willie ilmestyy ruutuun, hänen silmänsä huutavat: "Minuun sattuu! Auttakaa!" Hän on kuitenkin niin korski ja rohkea kaveri, että lapset saavat hänet korkeintaan vihastumaan.
Springfield on iso tyhmä läjä pilaantunutta suklaakakkua, josta kukaan ei halua palasta. Annan arvosanan 9.5/10, sillä olen hyvä aistimaan eroottisuutta ja tässä sarjassa sitä kyllä riitti. Kiitos kaikille taas kerran, arvostelen taas pian uusia sarjoja, elokuvia ja kirjoja yms! Olette ihania! Kiitos erityisesti ihanalle Jaanalle, joka kirjoitti minulle kirjeen raskaasta elämänvaiheestaan lasten ja eron keskellä, olet ajatuksissani. Seuraaviin kirjoituksiin. :) Sirkku kuittaa!
Kommentit
Lähetä kommentti